Häpeä elämässä (Inkeri)
Riipinen (2020) mukaan ihminen kokee häpeää silloin, kun kokee, ettei ole tullut kuulluksi ja nähdyksi niin kuin haluaisi. Häpeä voi olla polttavan kivulias tunne, jossa yksilön minäkäsitys, yhteenkuuluvuuden tunne sekä itsensä hyväksyminen on uhattuna. Pidempään jatkuessa häpeästä voi muodostua patologinen häpeä.
Riipinen (2020) viittaa Katja Myllyviidan kirjaan, jonka mukaan häpeä on riski monien mielenterveyshäiriöiden kehittymiselle. Hoitoon hakeudutaan harvoin häpeä takia, vaan sitä suojaavien selviytymis-strategioiden takia, jotka koetaan arjessa ongelmallisina. Tärkeää terapiassa on hoitaa selviytymis-strategioiden syntymisen perimmäinen syy. Häpeää voidaan hoitaa myötätunnon ja empatian avulla vasta, kun se on tiedostettua.
Myllyviita kirjoittaa, että sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna häpeän tunne kertoo, että yksilö on rikkonut laumaan kuulumisen kannalta kirjoittamattomia sääntöjä. Häpeän tunne ajaa yksilöä toimimaan lajitoveriensa tavoin hylätyksi tulemisen pelossa. Toistuva nöyryytetyksi tulemisen kokemus ryhmässä aiheuttaa kuitenkin kroonisen ja tuskallisen häpeäkokemuksen. Yksilö rupeaa arvioimaan itseään samalla lailla tuomitsevasti, mitätöivästi tai tarpeita ohittavasti. Yksilö rakentaa erilaisia selviytymiskeinoja välttääkseen sisäistä kipua, joita voivat olla jatkuva riittämättömyyden tunne, vaikeus tunnistaa itseään sekä krooninen vihaisuus. Tunnistamaton häpeä on jatkuvasti läsnä yksilön ajatuksissa ja käyttäytymisessä.
Myllyviita kertoo, että suojautumiskeinoja häpeälle on myös vetäytyminen sekä hyökkäys itseä ja muita vastaan. Vetäytyessään Yksilö menettää kontaktin toisiin ihmisiin ja vastavuoroisuuteen pyrkien muuttumaan näkymättömäksi. Tilanteen pitkittyessä yksilö voi jäädä häpeän vangiksi ja kärsiä kroonisesta yksinäisyydestä. Vetäytyminen fyysisellä-, emotionaalisella sekä kognitiivisella tasolla lisää yksinäisyyttä.
Myllyviita kirjoittaa, että sosiaalisissa tilanteissa vetäytyminen näkyy mm. Poiskääntymisenä tai katsekontaktin välttelynä ja viestien välttelynä. Yksilö uppoutuu omiin ajatuksiin ja kehon reaktioihin sekä on kykenemätön peilaamaan toisen reaktioita vuorovaikutustilanteessa. Yksilö voi hyökätä itseään vastaan yrittäessään hallita tai sietää häpeän tunnetta. Äärimmillään yksilö pyrkii kuolettamaan häpeää tuottavan osan itsestään itsetuhoisuudella.
Myllyviita kirjoittaa, että yksilön kokiessa torjutuksi tulemista tai hylätyksi tulemisen uhkaa tietoisuuden rajamailla oleva häpeä voi aktivoitua. Häpeä tulee torjutuksi tietoisuuden ulkopuolella, kun sitä ei kohdata oman mielen sisältönä. Häpeää ei tällöin tunnisteta sisältäpäin tulevaksi vaan se koetaan itsen ulkopuolella olevaksi tahoksi. Häpeän tunteen turruttamiseksi voi kehittyä erilaisia riippuvuuksia ja yksilö voi yrittää suojautua häpeältä liiallisella ylpeydellä, jolloin yksilö pyrkii kompensoimaan narsistisesti haavoittunutta puolta itsessään.
Myllyviidan mukaan häpeältä suojaavia keinoja on yhteys toisiin, hyväksyntä, tarkka palaute, arvostus sekä kokemus nähdyksi tulemisesta. Vaikeita kokemuksia pyritään jäsentelemään kognitiivisessa terapiassa tarkemmin, mikä suojaa yksilöä kokemukselta, että hänessä itsessään olisi kaikki pilalla. Lapsuudessa saatu tarkka palaute suojaa häpeältä, kun hoitaja pystyy osoittamaan lapsen käytöksen virheelliseksi, jolloin se suojaa lasta itseään koskevalta häpeän kokemukselta.
Myllyviita kirjoittaa, että vihainen, torjuva ja hylkäävä vuorovaikutus lapsen kanssa johtaa siihen, että lapsi ei opi, mikä käyttäytyminen ei ole toivottua. Sen myötä lapsi kokee itsensä virheellisenä, kelpaamattomana ja arvottomana. Kontaktin puute ja yksinjääminen synnyttää häpeää ja siksi sitä on vaikea hoitaa yksin. Myötätunto on tärkeä häpeän kohtaamisessa ja se aktivoi aivojen rauhoittumisjärjestelmää, jonka seurauksena sosiaalinen liittyminen, läheisyys ja kiintymys aktivoituvat.
Lähteet:
Riipinen, P. (2020) Häpeä lievittyy myötätunnolla. Psykologilehti.
Kommentit
Lähetä kommentti